The Yoghourtman VH-67117


The Yoghourtman on virtuaalihevonen

Virallinen nimi The Yoghourtman Rotu Ratsuponi 68.75%
Syntymäaika 09.02.2009, ikä Sukupuoli Ori
Säkäkorkeus 142cm Omistaja Raven S.
Rekisterinumero VH-67117 Kasvattaja Pekka Jurikka, Suomi
Koulutus 120cm, HeA Saavutukset RPL-II, 54 ERJ sij.

The Yoghourtman saavutti RPL-II:n elokuun tilaisuudessa 107 pisteellä

Luonne

Juge, parilla sanalla kuvattavissa värikäs ja viekas, tosin hieman vain vahvasti maustettuna. Juge ei ole poni, joka menee minne ihminen ikinä meneekään tai tekee mitä ihminen tahtoo, se etekee mitä se tahtoo. Joku kuvailisi Jugea itsekeskeiseksi ja/tai itserakkaaksi, mikä tuntuukin joinain päivinä istuvan mitä parhaiten. Juge nimittäin tuntuu ajattelevan joissain määrin vain itseään ja omia päämääriään, eikä välitä ketä talloo matkalla.

Juge on helppo hoitoinen, jos puhutaan rahasta ja siitä kuinka kauan siihen tarvitsee käyttää aikaa. Jos kuitenkin karsinasta haluaa päästä ehjänä ulos, pitää kuri saada toimimaan heti ensimmäisistä sekunneista asti. Juge nimittäin on kuin pieni poika, se tekee mitä se tahtoo ja heti jos pääsee läpi pienikin temppuilu, se toistuu miljoonia kertoja ja se tulee käyttämään sitä vielä pitkän aikaa opittuaan sen olevan toimiva keino päästä joistakin asioista läpi. Kunnon kurilla Juge siis toimii, mutta kurin pitää tosiaan olla ja toimia. Mikään hissukka ei tule selviämään Jugen kanssa, parhaimmat mahdollisuudet selviytymiseen on ihmisellä jolla on vahva auktoriteetti ja tarkat tiedot mitä tehdään ja milloin. Tietenkin kaapin kokoisella miehelläkin on loistavat mahdollisuudet, ellei Jugella ole mielessään leikkimiset tai muut vastaavat.

Ratsastaessa Juge on hieman yliampuva ja dramaattinen, mitään ei voida tehdä rauhassa ja nätisti - sehän ei tekisi tammoja vaikuttuneiksi. Jugen kanssa ei kannata ryhtyä leikkimään kissaa ja hiirtä, sillä siinä sotkussa ei tule mitään hyvää esille. Juge tarvitseekin vahvan ja suuri egoisemman kaverin selkäänsä kuin se itse, ja jolla on vahvat päätökset joita se ei halua muuttaa. Jos Jugen saa todellisuudessa hallintaansa, ei voi kiistää sen taitoja. Se hallitsee ratsuna olemisen, ja todellisuudessakin näyttää sen - mikä nousee sen päähän ja tuo ongelmia seuraavalle ratsastajalle. Jugella on kuitenkin miellyttävät askeleet, jotka kuitenkin saattavat kiihtyä todella nopeiksi ja epämiellyttäväksi kaikille sen kanssa työskentelijöille, jos niitä ei kitketä heti alkuun pois. Hypätessä Juge on pehmeä ja kuuma, se tekee sivuhyppyjä ja pukkeja ja pyrkii pitämään hauskaa. Jugen ollessa kuitenkin ratsastajan otteessa, ei ole kiistämistä siitä etteikö se olisi loistava esteponi.

© weeram

Sukutiedot

i. Lick Stack rp 37.5% ii. Furigios wpb 50% iii. Rey' Obvos Pat ox
iie. Marvious wC
ie. Mackelina rp 25% iei. Orfous xx
iee. Crum's Makenna rp 50% (holst. x conn)
e. Chang Chang nf ei. Remiso nf eii. Rootpunch nf
eie. Were Go nf
ee. Fool Fire nf eei. Tired Playoff nf
eie. Fired Up nf

Jugen isä Lick Stack syntyi Saksassa vuonna 1998. Ori oli väriltään ruunikko ja sillä oli suuri tähti päässään sekä sukat takasissaan. Ori omasi melko kuuman luonteen, sillä sen suvussa oli niin arabia kuin myös englannin täysveristä. Ori vietti makoisia nuoruusvuosia, sen kouluttaminen alkoi vasta sen täyttäessä neljä, sillä ennen tätä oria oli kierrätetty vaikka missä näyttelyissä. Lick Stack menestyi kohtuu hyvin tasoon nähden ja viimeisissä varsanäyttelyissään se sai ensimmäisen I-palkintonsa. Tämän jälkeen alkoi pitkä ja hankala koulutus. Ori oli melkoinen jääräpää eikä aluksi tahtonut oppia mitään. Omistaja oli jo monta kertaa luovuttamassa mutta jaksoi kuitenkin yrittää. Viimein kasvattajan oma jääräpäisyys teki tehtävänsä ja Lick Stack myytiin täysin koulutettuna taitavalle estejunnulle. Tämä parivaljakko kisasikin seuraavat neljä vuotta hyvinkin menestykseekkäästi, ennen kuin tyttö kasvoi orille liian suureksi. Lick Stack myytiin Ruotsiin ja sieltä pian Suomeen, jossa se kilpaili yhden kauden ennen kuin siirtyi jalostuskäyttöön. Suomessa ori myös alkoi taas kiertelemään näyttelyistä ja se kantakirjattiin lopulta I-palkinnolla.

Welsh part bred-ori Furigios syntyi Tanskassa pienelle kasvattajalle. Ori oli kasvattajan kolmas kasvatti ja ensimmäinen ori. Aluksi kasvattaja päätti pitää orin itsellään mutta koska hänellä ei ollut sen kummoisempaa käyttöä tammansa orivarsalle, hän lopulta myi sen. Furigios päätyi yksityiseksi vasta kolme vuotta ratsastaneelle tytölle, joka ei pärjännyt alkuunkaan kuuman orinsa kanssa. Siksi hän päättikin myydä orin eteenpäin ja tällä kertaa se päätyi kokeneelle hevosnaiselle, joka osti orin tytölleen. Tyttö ja Furigios alkoivat valmentautua äidin tarkan silmän alla ja puolen vuoden harjoittelun jälkeen he alkoivat osallistua pieniin esteluokkiin. Furigios oli hyvin lahjakas estepuolella, vaikkakin sen suku koostuikin pääasiassa kouluhevosista. Menestystä tuli kuitenkin sen verran, että lopulta he kilpailivat metrin luokissa ennen kuin ori annettiin lainaksi eräälle tutulle kasvattajalle Saksaan.

Furigiosin isä Rey' Obvos Pat ox oli yksi aikansa halutuimpia jalostusoriita. Orilla oli takanaan menestyikäs koulu- ja näyttely-ura joka aiheutti omistajalle päävaivaa astutusten suhteen, sillä pyyntöjä tuli joka viikko sadoittain. Loppujen lopuksi Rey' Obvos Pat ox sai 43 jälkeläistä, joista lähes kaikki seurasi isänsä jalanjälkiä.

Furigiosin emä Marvious tuli hyvin vanhasta ja arvostetusta welshcob-suvusta. Tamma oli hyvin kaunis, se oli väriltään tummanpunaruunikko ja sillä oli vitivalkoinen läsi. Tammalla ei paljoa kisattu vaan se oli ennemmin näyttely- ja jalostusponi.

Lick Stackin emä Mackelina oli hyvin lempeä ja kaunis ratsuponitamma. Se kilpaili aktiivisesti estekilpailuissa ja menestyikin hyvin. Tamma sijoittui urallaan yli 70 kertaa joista 23 oli voittoa. Mackelina syntyi Ranskassa mutta se myytiin pian Saksaan, jossa se sitten koulutettiin. Tamma oli nopea oppimaan joka auttoi suuresti koulutusprosessia. Omistaja suunnitteli tammasta alkuksi kouluponia nuorimmalle tytölleen, mutta huomatessaan tamman hyppykyvyt hän päättikin antaa sen toiselle tytölleen, joka oli juuri kasvanut ulos pikkuponistaan. Mackelina oli säältään 147.3cm, juuri sopivan kokoinen poni tytölle. Yhdessä he aloittivat valmentautumisen ja kilpailemisen. Kun tamma saavutti 15-vuoden iän tyttö lopetti sillä kilpailemisen ja päätti astuttaa sen, jotta saisi yhtä hyvän kisaponin. Tamma kuitenkin jouduttiin myymään juuri ennen varsomista, sillä perhe muutti.

Mackelinan isä Orfous oli valtavan kookas englannin täysveriori. Ori oli säältään huimat 174cm korkea ja sysimusta. Sen omisti maineikas kenttäratsastaja, joka kisasi sillä sekä kenttää että esteitä vaihtelevin tuloksin. Ori oli hyvin kuuma mutta todella lahjakas.

Mackelinan emä Crum's Makenna toimi nuoruusvuosinaan ratsastuskoulussa, jossa se oli yksi tallin suosituimmista poneista. Tamma oli ollut tallilla jo muutaman vuoden ennen kuin yksi oppilaista osti sen itselleen. Yhdessä he kisasivat sekä koulua että esteitä, parhaat sijoitukset tulivat esteillä. Tamma sai kaksi upeaa varsaa.

Jugen emä Chang Chang syntyi Englannissa vuonna 2001. Tamma oli väriltään punaruunikko ja sillä oli lyhyt piirto. Luonteeltaan tämä vain 137cm korkea tamma oli pirteä ja yhteystyöhaluinen. Chang Chang vietti lapsuutensa kotifarmillaan ennen kuin se koulutettiin ja myytiin Suomeen nuorelle mutta taitavalle tytölle. Tyttö oli juuri aloittanut kilpailemisen mutta hänen vanha poninsa alkoi olla jo sen ikäinen, ettei hän enää raaskinut kilpailla sillä. Niinpä Chang Changista tuli hänen uusi kisaponinsa. He kilpailivat sekä koulua että esteitä parisen vuotta ennen kuin tyttö päätti siirtyä kokonaan esteisiin. Pienestä koostaa huolimatta tammalla oli sen verran hyvä hyppytyyli, että se jaksoi hypätä kevyesti metrin radan. Parivaljakko kilpailivat yhdessä monta vuotta ennen kuin tyttö lopulta kasvoi ulos tammasta. Tamma oli tytölle hyvin rakas eikä hän halunnut myydä sitä, joten hän päätti lainata sitä välillä läheiselle kasvattajalle. Välillä Chang Chang oli myös vierailevana tähtenä läheisellä ratsastuskoululla, jossa siitä tuli lasten suosikki. Chang Chang vietti muutaman kesää Pekka Jurrikan luona, jossa se sai lopulta kolme iki-ihanaa jälkeläistä, joista kaikki olivat ruunikoita. Tamman luonne periytyi vain yhdelle tammavarsalle, sillä muiden isät olivat melkoisia kuumakalleja. Tamma kuoli omistajansa luona 27 vuoden ikäisenä.

Chang Changin upea isä Remiso syntyi Englannissa kasvattajalleen Johnny Millerille. Ori oli suhteellisen pienikokoinen - vain 138cm - mutta sillä oli hyvin tempperamenttinen luonne, joka olisi sopinut ennemmin täysveri-oriille. Millerille oli päivänselvää, ettei hän myisi tätä hurjapäätä minnekään. Niin Remiso jäi kasvattajalleen. Miller alkoi kouluttaa oria jo varhain, jotta saisi edes vähän otetta siihen. Hän ei ollut itse mikään isokokoinen mies, joten alussa hän ratsasti orilla itse. Kun Remiso oli kuuden vanha, Miller päätti alkaa esittää sitä näyttelyissä. Ensimmäiset näyttelyt olivat esittämisen kannalta täysi katastrofi, sillä ori oli ollut harvoin kotitilansa ulkopuolella eikä se ollut koskaan nähnyt niin paljon vieraita oriita. Miller jatkoi kuitenkin sitkeästi näyttelyissä käymistä, mutta tällä kertaa esittäjänä oli hänen Kelvin-poikansa, joka oli sellainen järkäle, että ori pysyi hallinnassa. Lopulta Remiso kantakirjattiin I-palkinnolla, jonka jälkeen se siirtyi jalostuskäyttöön.

Remison isä oli maineikas Rootpunch. Ori oli väriltään lähes musta ja sillä oli merkkeinään iso tähti otsassaan sekä puolisukat joka jalassa. Rootpunch oli hieman hankala luonteeltaan, sillä nuorena sille ei aina tehty selväksi, kuka johtaja oli. Tämän vuoksi ori joutui hetkeksi kiertoon kunnes kokenut aikuisratsastaja osti sen. Hänellä oli paljon kokemusta "villien" oriiden kanssa eikä Rootpunchia puolisen vuoden jälkeen olisi enää uskonut nuoruusvuosiensa tappajaponiksi.

Remison emä oli kaunis Were Go, joka oli Johnny Millerin ensimmäisiä kantatammoja. Were Go kilpaili nuoruudessaan paljon ja menestykseikäästi, uransa lopussa sillä oli saavutettuna mm. Englannin ponimestaruus hopeaa sekä kymmenittäin luokkavoittoja. Näihin aikoihin Miller osti tamman ja esitti sitä muutamissa näyttelyissä, jossa se sai II-palkinnon ja kantakirjattiin. Tamma siirtyi tämän jälkeen yhdeksi Millerin halutuimmista jalostustammoista ja se saikin 6 upeaa jälkeläistä.

Chang Changin emä Fool Fire syntyi Englannissa vuonna 1994 pienelle kasvattalle. Tamma oli kooltaan noin 143cm ja se oli kimo. Lempeän luonteensa vuoksi Fool Fire myytiin heti koulutettua ratsastuskouluun, jossa se sai melkoisen vastaanoton, sillä tallille ei ollut tullut pitkiin aikoihin uusia hevosia. Lisäksi suurinosa poneista oli shetlanninponeja, joten Fool Fire oli melkoinen herkkupala koululle. Tamma asui 4 vuotta koululla, ennen kuin yksi opettajista, Rosamary Zamon osti sen itselleen. Hän oli yksi tamman vakioratsastajista lomilla ja muina vapaapäivinä ja jopa kilpaili sillä ratsastuskoulun kisoissa. Rosemary piti tammaa edelleen ratsastuskoululla, jossa se meni vain kokeneilla ratsastajilla, jotta se pysyisi hyvässä kunnossa. Tamma ja Rosemary alkoivat käymään ulkopuolisella valmentajalla ja pian he jo kisasivat kunnon kisoissa. Kaksikko oli hyvin vaikea löydä sekä koulussa että esteillä, joten kun Rosemary päätti myydä upean tammansa ja siirtyä hevosilla korkeampiin luokkiin, kaikki poniratsukot huokaisivat helpotuksesta.

Fool Firen isä oli Tired Playoff, joka oli hyvin rauhallinen ja mielyttävä ori. Se oli väriltään myöskin kimo ja kiersi ahkerasti näyttelyitä ympäri Englantia sekä joskus muualla Euroopassa. Ori kantakirjattiin lopulta I-palkinnolla ja se sai yli 20 upeaa jälkeläistä.

Fired Up toimi Fool Firen tapaan aluksi ratsastuskoulun tuntiponina ennen kuin se ja kaikki muutkin ponit myytiin, sillä ratsastuskoulu siirtyi hevosiin. Tamman osti yksi koululla käynyt sennu, joka päätti kantakirjauttaa tamman ennen kuin teettäisi tälle varsan. Tamma kantakirjattiin lopulta II-palkinnolla ja se sai 4 varsaa.

Jälkeläiset

The Yoghourtman tulee jalostuskäyttöön 3 vuoden iässä.

21.05.2009 - rp-t. Passiana Reeyah - emä
08.08.2009 - rp-o. Jacobi Reeyah - emä
10.08.2009 - rp-t. Bridget Reeyah - emä

Kilpailumenestys

The Yoghourtman kilpailee esteillä 120cm tasolla asti.

05.05.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 4/60
19.05.2009 - ERJ - kutsu - 90-100cm - 4/60
19.05.2009 - ERJ - kutsu - 110-120cm - 7/60
24.05.2009 - ERJ - kutsu - 100cm - 6/50
25.05.2009 - ERJ - kutsu - 100cm - 1/40
01.06.2009 - ERJ - kutsu - 90cm - 4/66
01.06.2009 - ERJ - kutsu - 100cm - 8/66
02.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 3/30
03.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 3/30
05.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 3/30
06.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 1/30
09.06.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 1/40
09.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 5/27
19.06.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 1/40
20.06.2009 - ERJ - kutsu - 100-120cm - 1/13
21.06.2009 - ERJ - kutsu - 100cm (PJ'09-luokka) - 2/251
02.07.2009 - ERJ - kutsu - 70cm - 3/40
04.07.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 1/58
09.07.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 2/40
10.07.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 6/40
11.07.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 6/40
21.07.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 6/80
22.07.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 1/80
23.07.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 5/80
24.07.2009 - ERJ - kutsu - 100cm - 1/80
24.07.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 2/80
25.07.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 5/80
25.07.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 7/80
25.07.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 1/80
26.07.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 3/80
28.07.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 7/50
03.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 5/50
07.08.3009 - ERJ - kutsu - 120cm - 8/76
08.08.3009 - ERJ - kutsu - 110cm - 4/80
08.08.3009 - ERJ - kutsu - 120cm - 7/76
09.08.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 1/80
09.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 2/79
10.08.2009 - ERJ - kutsu - 80cm - 7/100
18.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 6/40
19.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 5/40
20.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 1/40
21.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 2/40
22.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 2/40
27.08.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 6/50
28.08.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 7/50
28.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 3/50
29.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 6/50
30.08.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 1/50
01.09.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 3/50
12.10.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 2/50
13.10.2009 - ERJ - kutsu - 100cm - 3/50
15.10.2009 - ERJ - kutsu - 110cm - 4/50
18.10.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 3/50
20.10.2009 - ERJ - kutsu - 120cm - 5/50

Päiväkirja

22.09.2009, tiistai
Nyt juhlitaan! Juge kävi pyörähtämässä VRPL:n historian ensimmäisessä tilaisuudessa ja sai mukaansa komean kakkospalkinnon 107 pisteellä. Olen hyvin ylpeä mamman kultapojasta ja tulen hehkuttelemaan tätä vielä kauan.

30.09.2009, keskiviikko
Olen päättänyt kierättää Jugea vielä muutaman viikon ajan ERJ:n alaisissa ikään kuin jäähyväiskisoina. Intoa tältä rusettihailta vielä löytyy ja aiomme nauttia siitä vielä hetken. Tavoitteena olisi saada kasaan 60 sijoitusta tai enemmän. Takaraja tälle on kuitenkin lokakuun kolmas viikko, joten katsotaan miten käy. Tällä hetkellä ainakin näyttää hyvältä!

Kuvagalleria













© Raven Slade \\ kuvat RS.